Sinä päivänä kirsikkapuut kukkivat ja muistaakseni minua ketutti ankarasti. Ainoastaan päivän aloitus aamulenkillä, joka on muuten aika brutaali tapa herättää kroppa, sekä Tomin viereen pääseminen illalla olivat ihania asioita. Kaikki muu sinä välissä - sontaa!
Eräänä toisena päivänä kiharsin otsahiukseni ja puin päälleni beigen röyhelöolkaimisen mekon ja menin tapaamaan Tomin isää ensimmäistä kertaa. Hänen perheensä asui helsingissä rantatontilla ja talo oli valkoinen ja täynnä taidetta. Ruokapöytään oli katettu erikseen lasit valko- ja punaviinille, ja alkupalaksi oli parsaa. Hermoilin aluksi kovasti, tuntu että naamassa on liikaa meikkiä ja sukkahousuissa liikaa pölyä. Mekko olisi saanut olla konservatiivisempi äidin mielestä ja liian omituinenhalpanettiostos minun mielestäni. Ja kyseessä oli vain casual perhepäivällinen.
Ja kaiken tämän jälkeen totesin heidän olevan sydämellinen ja mukava perhe, vaikka meidät haettiinkin bemarilla asemalta. Taas turhaan piti tehdä tulkintoja turhien juttujen takia ja hermoilla turhaan sen takia että oma sukuni on hyvinkin toisenlainen. Höpsö mieli ja hassu elämä.
Alemmat, "vaaleanpunaiset" hiukseni ovat... mielenkiintoisen väriset. Värjätessä hiuksiani jouduin rukoilemaan kaikkia maailman jumalia ja mietin itsekseni: You have to love your hair like a mom loves an ugly child. Rukoilu toimi ja katastrofilta vältyttiin. Kuitenkin alempien hiuksien blondaus päättyi ikävästi melkoisen harmaaseen sävyyn, jossa pinkki ei tunnu pysyvän päällä. Juuri on oikein kirkas, mutta latvat itsepäisesti pysyvät harmaanlilana, uusintavärjäyksestä huolimatta. Lisäksi väri hulahtaa latvoista pois ennen yhtäkään shampoopesua. Kummat kutrit. Noh, olkoon tuommoiset, ties vaikka vihdoin kampaajalle päästessäni joutuisivat roskiin. En tiedä yhtään paljonko näitä hamppulatvoja pitäisi niittää pois.
Viime lauantaina Katja yritti opettaa minua katsomaan lätkää ennen legendaarisenmahtavaa Euroviisu-juomapeliperinnettä (klick klick). Hän melkein jopa onnistui!
Euroviisupäivänä löysin aiemmin liian pieneksi todetut Ebaysta tilatut samettileggingsit ja survaisin ne jalkaani. Mahtui, mutta pituutta voisi olla enemmän. En anna asian häiritä vaan sen sijaan nautin tatuoinnin vilauttelusta lahkeen alta!
Ja tuon valtavan myssyn takana on muuten foliohattu. Ei, en ole seonnut, vaan halusin tiukasta aikataulusta huolimatta värjätä hiukseni. Survoin värit päähäni, folio päälle, pipo päälle - tadaaa! Lopputulos on melkein julkisuudenkestävä megapiposysteemi, joka päässä kehtaa juuri ja juuri pyöräillä naapuruston läpi. Ja laittaa blogiin. Kuinkakohan pahasti tämä blogi nolaakaan minut?
Euroviisujen kommentaattorit olivat sangen mielenkiintoisia tänä vuonna. Moneen otteeseen naisjuontaja oli karkaamassa hyvännäköisen edustajan perässä kyseiseen kilpailumaahan, ja mies taasen ei voinut olla toistelematta "riipaista känni" -sanontaa. Kaikkein häiritsevin kommentti oli kulmakarvoihin liittyvä: naisjuontaja kutsui niitä karvamadoiksi. Seurauksena minä ja Katja emme mihinkään muuhun voineetkaan edes keskittyä. Ja lisätkäähän euroviisujuomapelin perään uusi sääntö: kun bongaat muhkeat karvamadot, juo.
Varoitus: perässä pari karvamatogiffiä minusta ja Katjasta. Satun ensikommentti noista giffeistä liittyi jotenkin painajaisiin ja yöunien menettämiseen.
xoxo,
Saara
